kumppanit
Yhteistyöllä kattavammat ratkaisut
Uskomme, että parhaat ratkaisut syntyvät yhteistyössä. Olemme koonneet ympärillemme laajan verkoston luotettavia ja monipuolisia yhteistyökumppaneita, joiden asiantuntemus täydentää omaa osaamistamme. Yhdistämällä eri alojen vahvuudet pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kokonaisuuksia, jotka vastaavat juuri heidän tarpeitansa, tehokkaasti, joustavasti ja laadukkaasti.
Luottamus ja avoin vuorovaikutus ovat yhteistyömme perusta. Kun tunnemme toistemme toimintatavat ja vahvuudet, voimme toimia saumattomasti yhdessä asiakkaan parhaaksi. Näin syntyy synergiaa, joka näkyy sujuvampana palveluna, monipuolisempina vaihtoehtoina ja tuloksina, joihin yksin ei päästäisi.
Yhteistyöverkostomme ansiosta asiakkaamme hyötyvät laajasta osaamisesta, mutta yhdestä yhteyspisteestä. Meidän kauttamme saa kokonaisratkaisuja, joissa asiantuntijat, palvelut ja teknologiat toimivat yhdessä arvojemme mukaisesti: asiakkaat toimintamme lähtökohtana.
Yhteistyökumppanimme
Fysioline valmistaa ja maahantuo yli 30 vuoden kokemuksella laajan valikoiman laadukkaita liikunnan, kuntoutuksen ja hyvinvoinnin tuotteita niin yksityishenkilöille kuin ammattilaisille.
Lähes 50 vuotta toiminut Fressi on Suomen suurin yksityisomisteinen, valtakunnallinen hyvinvointikeskus- ja kuntosalitoimija.
Fressin toimipisteitä on
vuonna 2025 yli 70.
Suomen Työterveys
tarjoaa ensimmäisen OmaLääkärimallin Suomessa. Laadukasta, tutkittuun tietoon perustuvaa hoitoa tehokkaasti, edullisesti ja luotettavasti.
Luokse Hammashoito tarjoaa hammashoidon työyhteisöjen omiin toimitiloihin. Kokeneet hammaslääkärit tarjoavat parasta mahdollista hoitoa helposti, vaivattomasti ja edullisesti.
ESF tarjoaa laadukasta
AV-tekniikkaa, kuten kaiuttimia ja mikrofoneja, ammattikäyttöön. Laitteiston suunnittelu, asennus ja ylläpito hoituvat nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Edenred on Suomen suurimpia työsuhde-etujen tarjoajia. Edenred Finland on osa kansainvälistä, vuonna 1962 perustettua Edenred-konsernia, jonka pääkonttori sijaitsee Pariisissa.
Vuonna 2007 perustettu Epassi on yksi
Euroopan johtavista henkilöstöetujen maksupalveluiden tarjoajista. Epassi yhdistyi vuonna 2024 suomalaisen Smartumin kanssa.
Tanskassa vuonna 2023 perustettu MobilePay tarjoaa digitaalisen maksupalvelun, jonka tavoitteena on tehdä rahansiirroista yhtä helppoa kuin tekstiviestin lähettämisestä.
